Teknologiateollisuus Haastamme kilpailu 2002-2005 ja
seurantakierrokset vuosina 2007 ja 2009
Kilpailu käynnistettiin vuonna 2002 Teknologiateollisuus ry:n toimesta yhteistyössä alan ammattijärjestöjen ja työsuojeluhallinnon kanssa. Asiantuntijana kilpailun mittausten järjestämisessä ja arvioijien koulutuksessa on 3T Ratkaisut Oy. Ulkopuolista rahoitusta kilpailu on saanut Työsuojelurahastolta ja Valtakunnalliselta tapaturmaohjelmalta. Siten kilpailu on voitu järjestää osanottajille maksuttomana. Osanotto kilpailuun on ollut vapaa kaikille metalli- ja elektroniikka-alojen työpaikoille.
Vuonna 2007 toteutettiin alan työympäristön seurantakierros. Siihen osallistui 154 työpaikkaa, joista puolet oli osallistunut kilpailuun ja toinen puoli oli uusia. Tulokset osoittivat, että kilpailun osanottajien taso oli säilynyt kilpailun lopun hyvällä tasolla. Uudet olivat niistä jäljessä sekä Elmeri+ menetelmällä arvioiden, että tapaturmien määrällä mitattuna.
Vuoden 2009 syksyllä toteutettii toinen seurantakierros, johon osallistui 117 työpaikkaa.Niistä 59 oli mukana myös Haastamme kilpailussa. Seurantakierroksen palkinnot jaettiin seminaarissa 18.12.2009.
Linkki vuoden 2009 kierroksen tuloksiin (pdf)
Linkki seurantakierroksilla käytettävän Elmeri+ menetelmän soveltamiskalvoihin (pdf)
Linkki vuoden 2005 tuloksiin
Linkki palkittujen listaan
Linkki vuoden 2007 seurantakierroksen tuloksiin (pdf)
|